Minun mielestäni riisin keittäminen ei koskaan ollut tarkkaa puuhaa. Lopputulos oli mielestäni täysin sama riippumatta siitä oliko vettä täsmälleen oikea määrä vai hieman liikaa. Jos vettä oli liian vähän, lisäsin sitä kesken keittämisen. Usein vettä oli niin paljon, että se täytyi siivilöidä pois kun riisi oli kypsää. Sitten tapasin Miehen. Joka kerta syödessämme riisiä hän totesi, että siitä tulee höyryttämällä aivan erilaista, ei lainkaan niin vetistä. Päättelin siis, että riisissä on jotain vikaa. Käsitin, että Miehen mielestä meillä syödään pahaa vetistä riisiä.

Aloitin hurjat riisinkeittosessiot. Luin ohjeet paketista, mittasin veden, mittasin riisit. Haudutin kannen kanssa ja ilman kantta. Kokeilin eri kattiloita ja eri kiehumisasteita. Ja joka kerta kun söimme riisiä Mies totesi sen olevan erilaista silloin kun se valmistetaan höyryttämällä.

Tänään tuli tavaratalon kantiskuvasto. Siellä on tarjouksessa höyrykeitin riisille. Ilahduin. Näytin kuvaa Miehelle. Katso, riisinhöyryttäjä! Mies tutki kuvaa ja esittelytekstiä ja sanoi jotain porkkanoiden höyryttämisestä. Mutta enhän minä koskaan keitä/höyrytä porkkanoita. Sitä riisiä minä ajattelin.

Selvisi, että Miehen mielestä me syömme hyvää, maukasta keitettyä riisiä. Hän ei kommentoidessaan olekaan tarkoittanut, että meidän keitetty riisimme olisi pahaa ja vetistä tai että hän haluaisi mielummin höyrytettyä riisiä. Hän on ihan oikeasti todella vain verrannut kahta eri riisinvalmistustapaa, ottamatta kantaa siihen kumpi antaa paremman lopputuloksen. Ne ovat vain erilaisia.

Messuilla joutuu kummallisen joukkohysterian valtaan. Vaikka mennessä olisi aivan selväjärkinen, jo tunnin messuamisen jälkeen havaitsee täyttävänsä kaiken maailman arvontakuponkeja silmät kiiluen.

Ammattimessuilla pääsee helpolla. Arvontakuponkien täyttämisen vaivalta säästyy kokonaan kun varaa käsilaukkuun kunnon nipun käyntikortteja. Kollega oli kerran varustautunut myös nitojalla, jolla hän kiinnitti korttinsa arvontalippuihin. Ihailtavaa tehokkuutta ja järjestelmällisyyttä.

Tavallisilla, kuluttajille suunnatuilla, messuilla pitää sentään vielä kirjoittaa käsin yhteystiedot lappusiin.

Mitä tästä kaikesta jää tulokseksi? Mieletön kasa erinäisiä esitteitä ja joitakin kivoja arpajaisvoittoja.

Viimeisen vuoden aikana minua on ilahduttanut messujen jälkeen:
* Kaunis kynäsetti
* Kaksi vapaalippua elokuviin
* Lounaslahjakortti kahdelle todella viehättävässä ja korkeatasoisessa kartanoravintolassa
* Yöpymislahjakortti kahdelle keskitason hotellissa
* Risteilylahjakortti 2-4 hengelle

Lisäksi Mies on voittanut meille:
* Volvo XC90:n viikonlopuksi käyttöön
* 10 hengen vadelma-kermakakun

Messut ovat siis kaikin puolin antoisa tapahtuma. Tietoa ja uusia ideoita saa helposti kerättyä saman katon alta. Fiksuimmat näytteilleasettajat eivät tee arvontakuponkien täyttämisestä massatapahtumaa, sillä lyhyetkin keskustelut osastolla jäävät mieleen. Usein messuilla saatu fiilis yrityksestä ja henkilökemiasta vaikuttavat yllättävänkin paljon yhteistyökumppanin valintaan. Messujen jälkeen postissa tulevat arpajaisvoitot ovat kuorrutus kakussa. Ne tuovat hyvän mielen.

Mikä kumma saa ihmisen katsomaan Miljonääri-Jussia? Teen nykyään sunnuntai-iltaisin seuraavan viikon ruoat valmiiksi ja ajoitan tämän kokkaushetkeni tuon ala-arvoisen tv-sarjan lähetysajankohtaan.

Inhoan koko sarjaa. Miljonääri on kökkö. Tytöt ovat kauheita. Juoni on tönkkö ja väkinäinen. Kaikki käyttäytyvät karkeasti. Ohjelma on mauton ja moukkamainen. Ja kaikesta tästä huolimatta katson. Olo on kieltämättä erittäin ristiriitainen.

En voi edes perustella katsovani ohjelmaa lempimaani Ranskan maisemien takia, niitäkin näytetään niin vähän.

Eilen aloin miettiä olenko jotenkin rajoittunut kun minua kuvotti kun "miljonääri" ja joku tytöistä suutelivat Saint-Paul de Vencessa. Suutelinhan minäkin Miehen kanssa ekoilla treffeillämme SportExpon jälkeen maaliskuun lopussa vuonna 2000. Siinä on vain se ero, että Mies ei sen jälkeen ollut kolmilla muilla treffeillä kolmen muun naisen kanssa ja suudellut heitä.

Luulen, että lopetan sarjan katselun ja alan vaikka kuunnella radiota, jopa "Sää maa-asemilla" , "Heavymetallin helmet" tai "Urheiluradio" on parempi vaihtoehto.

Koen jotkut asiat hyvin voimakkaasti. Perjantain rekka-bussi -onnettomuus oli hirveä. En saanut koko päivänä mitään aikaan. Rintalastan takana oli kova puristava möykky. Maailma tuntui niin kovin epäoikeudenmukaiselta. Enkä edes tuntenut ketään mukana olleista.

Joskus voisi olla helpompaa kun ei myötäeläisi asioita niin vahvasti. Mietin miltä tuntui niistä vanhemmista, jotka olivat illalla saattaneet lapsensa bussille. Vanhemmista, jotka aamulla kelloradion mennessä päälle, kahvia keittäessään, aamuruuhkassa työmatkalla kuulivat uutisista ensi kertaa tapahtuneesta ja hitaasti tajusivat...ja alkoivat pelätä pahinta.

Entä miten rekkakuski selviää tapahtumien yli. Miten hänellä on voimaa jatkaa.

Eilen autossa ohitustiellä tuntui pahalta kun bussi lähti ohituskaistalla ohittamaan rekkaa.

Maailma on muuttunut.

Joskus minua hämmästyttää miten kummallisia asioita minulle voi tapahtua, sillä en ole luonteeltani koheltaja. Olen yleensä hyvinkin hillitty ja harkitsen asioita ennen kuin teen.

Minut oli kutsuttu melkoisen muodolliseen tilaisuuteen, jossa oli tarkka pukeutumisetiketti. Minua jännitti. Olin siellä ensimmäistä kertaa, enkä tuntenutkaan juuri ketään. Päälleni olin laittanut sen pitkän tyylikkään mustan hameeni, jossa oli takana kaksi halkiota. Hame oli ostettu jo kauan sitten, mutta sen käyttämiseen ei ennen ollut tarjoutunut tilaisuutta. En yleensä edes käytä hameita, sillä viihdyn huomattavasti paremmin housuissa, mutta tässä tilaisuudessa housuasua ei voinut ajatellakaan.

Juuri ennen tilaisuuden alkua päätin käväistä vielä äkkiä naistenhuoneessa. Vielä oli pari minuuttia aikaa ja olin juonut sinä päivänä aika paljon vettä, joka nyt pyrki ulos. Menin vessaan, nostin hameen kainaloihin ja istuin. Jokin tuntui kummalta.

Niin, se hameen takakappale, jossa oli ne KAKSI halkiota, muodosti roiskeläpän tyyppisen noin 25 cm leveän kaistaleen taakse. Kaistaleen, joka oli nyt vessanpytyssä. Hilasin kankaanpalan ylös ja tarkistin vahingot: toinen kulma hieman kostea. No, onneksi mustassa kankaassa ei kosteus näy. Mitään ei ollut tehtävissä, käsienkuivaajaa ei näkynyt mailla halmeilla (sen ainoan kerran kun kyseisestä kapistuksesta olisi ollut jotain hyötyä). Luojan kiitos vessa oli hyvin siivottu, joten hame ei haissut kummalta.

Tilaisuus alkoi, eikä minua enää yhtään jännittänyt, sillä mitä muka olisi voinut sattua vielä nolompaa?

Olen viime viikkoina innostunut kokeilemaan uusia ruokareseptejä, joita olen netistä kaivanut. Seurauksena on ollut sekalainen lajitelma uusia makukokemuksia, osa erittäin ilahduttavia, osa todella hirvittäviä.

Etenkin Plussa.comin yleensä niin mainiosta Pirkka-reseptihausta (vaatii rekisteröitymisen) napattu "Kirpeänsuolainen anjovispasta" oli kaiken kaikkiaan mieleenpainuva kokemus. Ohje sisälsi anjovista, kapriksia, sipulia ja sitruunaa. Sääli vain, että anjovis ainoastaan tuoksui, se ei maistunut ruoassa lainkaan. Ainoa mikä maistui oli kaprikset, eivätkä nekään hyvältä.

En usko, että säästän reseptiä vaikka ruoka osoittautuikin hyvin taloudelliseksi. Yksi annos riitti ensin kahdelle hengelle illalliseksi ja sen jälkeen vielä yhdelle hengelle lounaaksi seuraavat kolme päivää. Oli mielenkiintoista havaita miten annoskoko on suoraan verrannollinen ruoan maukkauteen. Neljäntenä päivänä olin jo keksinyt, että pasta on parempaa kun siitä karistaa kaikki kaprikset pois, lämmittää sitä mikrossa niin kauan että spagetti tulee hieman kuivaksi ja maustaa sitten reilusti mustapippurilla ja parmesanilla. Saman tuloksen (ilman kalanhajua tosin) olisi saanut keittämällä pelkkää spagettia ja syömällä sen parmesanin ja pippurin kanssa.

Toinen harmittava kokemus oli Sonera Plazan Elleistä löydetty helppo ja nopea "Pähkinäisen juustopastan" ohje. Sain taas kerran muistutuksen siitä, että oikotietä onneen ei ole. Jos haluaa hyvää, täytyy uhrata hieman aikaa ja vaivaa.

Ja mikä onkaan saanut minut hakemaan ruokaohjeita netistä? Ne alennuksella ostetut tomaattimurskapurkit, joita on aika paljon meidän jääkaapissamme.

Kävin viikonloppuna suuressa kirjakaupassa. Silmiini osui nuoren myyjähenkilön rintapielessä musta nappi jossa luki "SITÄ SAA MITÄ TILAA". Ajattelin hajamielisesti, että se varmaan on kyseisen lauantaiapulaisen kannanotto asiakaspalveluun tai maailman tilaan tai mihin lie.

Sitten huomasin, että jokaisella myyjällä oli samanlainen rintanappi kiinnitettynä työasuunsa, yrityksen logolla varustetun nimilapun viereen. Kenties olen jotenkin rajoittunut, mutta asiakaspalveluhenkilöllä tuollainen rintanappi vaikuttaa suoraan sanoen v****ilulta. Sanoma minulle on: "Siis luuletko TOSIAAN, että vaivaudun hymyilemään sinulle, saati sitten etsimään jonkun kirjan, jos et ole minulle ystävällinen?!". Tuntuu kuitenkin hieman kaukaa haetulta, että kirjakauppaketju olisi aivan haistattelumielessä teettänyt henkilökunnalleen kyseiset napit. Aloin miettiä vaihtoehtoisia selityksiä.

1. Yritysjohto tai sen palkkaama konsultti on kehittänyt uuden mullistavan markkinointistrategian, jossa aikaisemmat markkinointiteoriat käännetään ylösalaisin. Lähtökohdaksi on voitu ottaa esim. vanha sääntö, jonka mukaan vaikeammin saatavista hyödykkeistä ollaan valmiita maksamaan enemmän. Kirjakauppaketju siis tekee liikkeissään olevista kirjoista vaikeammin saatavia, jolloin hintoja voidaan nostaa.

2. Asiakaskyselyn tulokset ovat osoittaneet, että henkilökunnan palveluhalukkuudessa on parantamisen varaa. Sen sijaan, että johto aloittaisi työlään ja kaiken lisäksi vielä kalliin henkilöstön motivointi- ja koulutusohjelman se on päättänyt alentaa asiakkaan odotuksia palveluhalukkuudesta. Siten seurantakyselyn tulos on parempi ja tärkeintähän on päämäärä, ei se miten siihen päästään.

3. Kirjakauppa on lanseerannut nettipalvelun, josta voi helposti tilata kirjoja kotiinkuljetettuina. Johto on päättänyt, että kustannussyistä lanseerauskampanja tehdään itse, eihän nyt mainonnan ammattilaisia tähän tarvita, nehän osaa vain laskuttaa. Kampanjan iskulause "SITÄ SAA MITÄ TILAA" korostaa nerokkaasti toimitusten virheettömyyttä ja oikea-aikaisuutta.

4. Kirjakauppa on lanseerannut yllä mainitun nettipalvelun ja päättänyt tilata lanseerauskampanjan samalta toimistolta, joka vastaa Outokummun fantastisesta uudesta logosta: OUTO KUMPU. Onhan se niin, että ei Suomesta löydy mainonnan ammattilaisia, Euroopassa ne todelliset kyvyt on.

On se ihmeellistä miten ihminen voi aivan päivittäin oppia uusia asioita. Opin eilen, että jos aamulla on ottanut jonkin tyyppistä antihistamiinia sisältävää allergialääkettä, ei kannata (edes äärimmäisessä hätätilanteessa) keskipäivällä lisälääkitä itseään limakalvoja supistavalla nuhalääkkeellä joka, kas kummaa, sisältää jotain toista antihistamiinia, jos aikomuksena on tehdä töitä vielä iltapäivällä.

Allergialääkkeestä, joita siitepölykautena otetaan vain yksi tabletti vuorokaudessa, olisi tietysti saattanut päätellä vaikutusajan olevan 24 tuntia. Joten kun neljä tuntia allergialääkkeen ottamisen jälkeen toteaa olevansa edelleen aivan tukossa, korva lukossa ja hirveä särky otsaontelossa, kannattaa vain kärsiä, ainakin iltaan. Ei kannata ottaa nuhalääkettä. Se nukuttaa. Aika hirveän paljon.

Etätyössä tosin on se etu, että en nukahtanut jossakin konttorissa otsa näppikseen kolahtaen kaikkien käytävällä ohikulkijoiden kummastukseksi. Arvokkuuteni säilyttäen raahauduin kotonani työhuoneesta olohuoneeseen lepotuoliin nuokkumaan.

Julkisuuskynnyksen ylittäneistä oikeudenkäynneistä tulee se kuva, että Suomessa on vain ja ainoastaan kaksi asianajajaa: Matti Wuori ja Aarno Arvela. Vai muistaako joku nähneensä jonkun muun asianajan esiintyneen televisiossa syytetyn avustajana edes vilahdukselta, saati sitten kommentoimassa, minkä tahansa oikeusjutun yhteydessä? Minä en.

Kaksi tuntia hyvää työaikaa oli tänään aivan pakko käyttää seuraamalla oikeudenkäyntiä melkein livenä televisiosta. Erittäin kiinnostavaa. Olen hyvin onnellinen siitä, että minun ei tarvitse päättää tuomiosta. Asiasisältöön mitenkään puuttumatta, ihailen suuresti Matti Wuoren tapaa esittää asiansa. Harvoin kuulee puhetta, joka on niin johdonmukaista, loogisesti etenevää ja hyvin jäsenneltyä. Pääkohdat tulevat selkeästi esiin ja sivulauseet pysyvät sivulauseina. Kenties ihailen tätä lahjaa niin kovasti juuri sen vuoksi, että minulta se täydellisesti puuttuu. Toki ymmärrän, että puhe on huolellisesti valmisteltu. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että vaikka valmistelisin vuoden, en kykenisi vastaavaan.

Tuotoin Heli oli käynyt viikonloppuna testaamassa uudehkon ravintolan Tampereella ja kaipaa edelleen hyvää pastapaikkaa kaupunkiimme. Samana viikonloppuna me puolestamme löysimme varmasti Suomen parhaan pastapaikan, tosin Helsingistä, ystäviemme A:n ja M:n suosiollisella avustuksella. Trattoria il Faro sijaitsee Herttoniemessä, joten sinne ei todellakaan eksy vahingossa vaan paikka täytyy tietää. Kokki on italialainen ja ruoka taivaallista. Viimeksi olen saanut niin hyvää pastaa Italiassa ja sielläkin vain harvoissa ruokapaikoissa. Tuorepasta savulammas-herkkusienikastikkeella oli aivan uskomatonta ja aiheutti mielihyvän huokauksia läpi aterian. Harvoin voi ruokailua kutsua melkein orgastiseksi kokemukseksi. Pöytäseurueen muut jäsenet vaikuttivat myös erittäin tyytyväisiltä omiin annoksiinsa. Jälkiruoista maistoimme sitruunasorbettia, suklaamoussea ja tiramisu'ta. Veivät nekin kielen mennessään jok'ikinen. Vihdoinkin paikka, jossa saa oikeaa ja aitoa italialaista ruokaa! Jos jakaisin pisteitä, il Faro saisi niitä 120 sadasta.