torstai 26. helmikuuta 2004

Kännykkä jumittaa. Soneran tekstiviestien viikonlopputarjous yhdistettynä Miljonääri-Jussin piinalliseen katsojakokemukseen on tehnyt tehtävänsä. (Aivan pakko oli kauhistella siskolle ohjelman tökeryyttä.) Nyt kapulassa on liikaa tekstiviestejä sisällä, jolloin niiden lukeminen on tuskallisen hidasta. Vekotin avaa simppeleintäkin tekstaria noin 10 minuuttia, mikä on hirvittävän tuskastuttavaa. Ylimääräisten viestien poistaminen luonnollisesti auttaa, mutta se vasta raivostuttavaa puuhaa onkin. Yhden viestin avaus ja poisto kun vie noin puoli tuntia: ensin käytän 10 min saapuneiden viestien kansion avaamiseen, seuraavat 10 min yksittäisen viestin avaamiseen ja lopuksi vielä 10 min sen poistamiseen ja kansioon palaamiseen. Tämä ei ole hauskaa.

B tulee meille tänään käymään ja aiomme tarjota hänelle kahvin kanssa karjalanpiirakoita ja munavoita. Päätin tehdä munavoin ajoissa jo iltapäivällä valmiiksi, että se ehtii hyvin jäähtymään kylmiössä. Laitoin kananmunat kattilaan kylmään veteen hellalle. Munakellon säädin soittamaan viiden minuutin kuluttua, jotta muistan käydä työhuoneesta keittiössä katsomassa kiehuuko vesi. Ei kiehunut. Säädin uudet viisi minuuttia munakelloon ja palasin työhuoneeseen. Kello soi. Vesi jo melkein kiehui. Hyvä. En enää laittanut kelloon turhaan lisää aikaa, sillä menin vain piipahtamaan työhuoneessa. Sitten kun vesi todella kiehuisi, saisivat kananmunat olla vielä 10 minuuttia, minkä ajan laittaisin munakelloonkin. Puolen tunnin kuluttua muistin keittäväni kananmunia.

Munavoista tuli ihan hyvän makuista. Väriltään se on hieman harmahtavaa, mutta ei se varmaan haittaa.

sunnuntai 22. helmikuuta 2004

Keittiöni on jostain syystä aina ollut ruotsinkielinen alue kodissani. Jauho- yms. purkeissa olevat etiketit ovat ruotsiksi, samoin osa ruokaohjeista. Viisi vuotta sitten sisareni ihmetteli, käydessään luonani kokkaamassa, makaronipurkkia, jossa luki "Makaroni". Hän kysyi miksi kaikissa muissa purkeissa on etiketit ruotsiksi ja vain siinä suomeksi. Hän sanoi, että ruotsiksi sen tulisi olla "Makaron". Minua hävetti. Osin sen vuoksi, että jos kerran käyttää ruotsia, on hirveän noloa tehdä kielivirheitä. Osin sen vuoksi, että minun kielikorvaani "Makaron" kuulosti todella omituiselta. En vaihtanut etikettiä.

Sain eilen Suuren Inspiraation järjestää keittiön ruokakaapit uudelleen. Toisinaan, innoituksen iskiessä, todella nautin tavaroiden järjestelemisestä, se on hauskaa puuhaa. Todellinen siivoaminen, kuten esim. imurointi tai pölyjen pyyhkiminen, on sen sijaan inhottavaa. Huomasin, että makaroneille ei ole omaa purkkia, minne lie kadonnut, ja päätin tehdä löytämästäni tyhjästä purnukasta sellaisen. Kirjoitin työhuoneessa etiketin "Makaroni" ja samassa muistin sisareni kommentin. Kirjoitin uuden etiketin jossa luki "Makaron" ja kävelin keittiöön. Olin jo liimaamassa lappusta purkkiin kun päätin, että uhmaan kaikkia oikeakielisyyden sääntöjä ja kutsun jatkossakin makaronia makaroniksi i:llä, myös ruotsiksi.

En ole viitsinyt katsoa lempisanakirjastani (Nordsteds Stora svenska ordboken) kumpi meistä on oikeassa.

keskiviikko 11. helmikuuta 2004

Olin tottunut siihen, että posti tuodaan sisälle asti. Pudotetaan siitä ovessa olevasta luukusta kynnysmatolleni, josta voin sen villasukissa ja aamutakissa teemuki kädessäni noukkia. Aluksi minun piti sopeutua siihen, että kirjeposti tuli hakea postilaatikosta, ulkoa. Miehen mielestä ihan joka päivä. Se tuntui kauhean vaivalloiselta. Sitä paitsi harvoin siellä oli mitään ihan oikeasti kiinnostavaa. Minusta oli (ja on edelleen) täysin samantekevää saanko sähkölaskun tänään vai huomenna.

Onneksi meillä oli myös postiluukku, joten sanomalehti sentään kannettiin sisälle. Sehän nyt olisi puuttunut, että unenpöpperössä olisi aamulla pitänyt kipittää ympäri pihaa lehteä hakemaan. Sitten lehtitalo ilmoitti tehostavansa jakeluaan. Kapinoin. Lopetin sanomalehden tilauksen. Se ei tehonnut. (Kummallista!) Myös sanomalehdet kannettaisiin jatkossa pihalla olevaan postilaatikkoon. Yleensä talvisin luenkin päivän vanhaa lehteä, jonka Mies hakee laatikosta illalla muun postin mukana.

Sillä viikolla oli ollut suojaa ja sitten pakasti. Odotin tärkeää kirjettä. Kävelin postilaatikolle, laitoin avaimen lukkoon ja väänsin. Avain kääntyi lukossa, mutta laatikko ei auennut. Kurkistin laatikkoon, siellä oli todella harvinaisen paljon postia. Yritin uudestaan, hieman riuhtoen, tuloksetta. Päättelin lukon olevan jäässä ja menin hakemaan sisältä lukkosulan. Se ei auttanut. Lukko oli siis rikki. Soitin huoltoyhtiöön, josta luvattiin pyrkiä hoitamaan asia vielä saman päivän aikana.

Illalla huoltoihmistä ei ollut näkynyt ja halusin postit. Päätin onkia ne ylös laatikosta. Olin jo päivällä yrittänyt, mutta käsi ei oikein mahtunut aukosta laatikkoon, ainakaan tarpeeksi syvälle. Riskinä oli tietysti myös käden juuttuminen laatikkoon, mikä etenkään 15 asteen pakkasella ei ole suotavaa. Hetken pohdinnan jälkeen päädyinkin siihen, että grillipihdit olisivat paras työkalu. Lähdin päättäväisenä postilaatikolle. Mieleeni tuli kuitenkin vielä kokeilla avainta, ihan varmuuden vuoksi. Lukko aukesi ikäänkuin se ei koskaan olisikaan ollut jumissa. Tunteja vaikuttanut lukkosula oli tehnyt tehtävänsä. Siellä sitten seisoin pihalla käsissäni kahdet grillipihdit ja päivän posti.

tiistai 10. helmikuuta 2004

Olin jo pitkään harkinnut asiaa. Siksipä M:n synttäreillä saamani kannustus osui otolliseen kohtaan ja päätin aloittaa. Piti vain keksiä osuva nimi, sellainen josta heti saa kuvan blogista ja sen kirjoittajasta. Kysyin vinkkejä Mieheltä, joka kuivasti totesi yrittäneensä auttaa jo viime viikolla - heikoin tuloksin.

Päätin keittää kupposen teetä, se yleensä auttaa järjestämään ajatuksia ja keksimään hyviä sanoja. Menin siis keittiöön, täytin vesipannun ja laitoin teenlehdet pallosiivilään. Sitten palasin takaisin koneeni ääreen odottamaan veden kiehumista. Vartin kuluttua Mies nosti katseensa omasta monitoristaan ja kysyi olenko keittämässä teetä. Toden totta, mitään kiehumisääniä ei keittiöstä kuulunut. Menin ja napsautin vesipannun päälle.

Teen keittämisestä on huomaamattani muodostunut rituaali jonka avulla hahmotan uusia ajatuksia ja lauseita. Hyvin tavallista on, että miettiessäni kuljen keittiöön, laitan veden päälle, otan mukin ja teen esille ja palaan työhuoneeseen jatkamaan. Teen muistan uudelleen vasta seuraavassa hankalassa kohdassa, kun vesi on jo aikoja jäähtynyt. Silloin laitan taas vedenkeittimen päälle... Keittämistäni teekupposista juon keskimäärin joka kymmenennen.