Veera kirjoitti eilen elokuvista. Kommenttiosastolla sivuttiin sitä vastuuntunnetta, jota yhdessä jonkun kanssa leffaan mennessään tuntee tämän viihtymisestä. Se vastuuntunne pilaa omankin elokuvanautinnon jos huomaa seuralaisen pitkästyvän/kärsivän/ei-nauttivan.

Senpä vuoksi ollessani leffaseurana teen aivan kaikkeni ettei seuralaiseni vain huomaisi mahdollista kyllästymistäni. Jos en pidä rainasta, katson sen kiinnostuneen oloisena loppuun saakka, jotta toisen katsomisnautinto ei vain turmeltuisi. En katso kelloa niin että toinen huomaa sen, en kiemurtele tuolissa, en millään muotoa ilmineeraa että mielummin tuijottaisin vaikka pyykin pyörimistä pesukoneen luukun läpi. Tämä käyttäytymismalli aiheuttaa joskus tahattoman koomisia tilanteita.

Menimme useita vuosia sitten ystäväni kanssa katsomaan "Hevoskuiskaajaa". Olin lukenut kirjan ja pitänyt siitä erityisen paljon, joten odotukseni olivat todella korkealla. Olin hehkuttanut ja ylistänyt tarinaa kaverillenikin. Valitettavasti leffa olikin aivan tuhottoman surkea. Tooodella pitkästyttävä ja pitkitetty versio, josta oli onnistuttu hukkamaan kaikki hyvät asiat pois. Kirjan ekat 30 sivua ottivat leffassa yli tunnin ja ne vain siis valmistelivat itse asiaa. Kärsin. Tuskastuin. Pitkästyin. Yritin istua hiljaa paikallani. Jokainen minuutti oli liikaa. Se on ainoa leffa, josta olisin todella halunnut lähteä pois kesken kaiken. Vilkuilin vaivihkaa ystävääni, joka näytti keskittyvän täysillä valkokankaan tapahtumiin ja nauttivan. Kolmen tunnin kidutuksen jälkeen leffa vihdoin loppui.

Näytöksen jälkeen keskustelimme ystäväni kanssa leffasta ja totesin sen olleen minun mielestäni aivan hirveä. Uskoin vielä, että negatiiviseen kokemukseeni olivat vaikuttaneet omat liian korkeat ennakko-odotukseni. Yllätyin, kun ystäväni olikin kanssani samaa mieltä ylipitkästä, puuduttavasta ja kertakaikkisen surkeasta elokuvasta. Hän ei vain ollut halunnut sanoa mitään, jotta ei olisi pilannut minun katsomisnautintoani. Siellä me olimme kärsineet kolme tuntia salissa vierekkäin, valmiina koska tahansa lähtemään pois kesken, liian hienotunteisina sanoaksemme mitään ja visusti varoen pilaamasta toisen tunnelmaa.