Lähestyvän putkiremonttimme takia olen ollut pakotettu vierailemaan useissa rautakaupoissa miettimässä peilikaappi-, käsienpesuallas- ym. ratkaisuita kylpyhuoneeseemme. Minä käsitän rautakaupat erikoisliikkeiksi. Minulla on aina ollut erikoisliikkeestä sellainen käsitys, että siellä on k.o. erikoisalansa tuntevaa ja osaavaa henkilökuntaa. Ilmeisesti asia ei olekaan niin ja käsitykseni erikoisliikkeestä alansa asiantuntijana on täysin virheellinen ja typerä.

Haluatteko esimerkkejä? Ai ette. No, saatte niitä joka tapauksessa.

OT: Hei, olisimme kiinnostuneita tietämään mitä tämä kaappi maksaa valkoisella rungolla ja valkoisella ovella.
M: Sitä nyt ei todellakaan saa valkoisella rungolla, ainoastaan sinisellä.
OT: Ai, kun tässä esitteessä sanotaan "Saatavana myös valkoisella rungolla".
M: Mitä? Ai sanotaan vai? No, kai niitä sitten saakin myös valkoisella. Minäpä kirjoitan tästä tilauksen.
OT: Niin, siis me haluaisimme nyt ensiksi tietää sen hinnan.
M: No se lukee tuolla lapussa.
OT: Siellähän on vain se kokonaishinta, johon tuon kaapin lisäksi kuuluu myös allas, peilikaappi, kolme muuta kaappia ja ritilä.
M: Kyllä ne hinnat siellä on, hintalapun kääntöpuolella.
OT: Ai, ja meidän olisi pitänyt tietää se?
M: Kyllä se siellä lukee ihan selvästi. (Toim huom: Lukihan se, fonttikoolla 5 kirjoitettuna, lapun ylälaidassa.)
M: Se hinta on siis XXX euroa niinkuin tässä lukee.
OT: Niin, mutta se on tuon erikoisvärisen hinta, mitä se valkoinen maksasisi?
M: No en minä tiedä.

OT: Hei, haluaisin tietää miten käsienpesualtaaseen kiinnitetään tuo koristejalka. Lähinnä minua kiinnostaa se, saako sen irti siivouksen ajaksi tai jos vaikka täytyy avata vesilukko viemärin mennessä tukkoon.
M: Uhhh, en ole koskaan asentanut tuollaista. Mitenköhän se laitetaan siihen?
OT: Niin, onko se kiinteä siten että sitä ei saa irti irroittamatta käsienpesuallasta?
M: Niin, se on hyvä kysymys. Ehkä sitä ei saa irti, tai sitten sen saa, sehän riippuu siitä miten sen asentaa.
OT: Ja mitenköhän se asennetaan?
M: Niin, hmmmm, uhhhhh.
OT: No, ehkä me vielä katsellaan vähän.

Ensimmäinen asia, jonka opin aloitellessani työelämässä oli se, että "En tiedä" ei ole riittävä vastaus. Jos ei tiedä, täytyy ottaa selvää. Se tietysti vaatii sitä, että paikassa on edes yksi joka tietää ja jolta voi kysyä.

Jos Bauhaus lyö markkinoilta kaikki kilpailijansa, väitän, että pääasiallisena syynä tuskin on halvat hinnat. Bauhaus on ainoa kauppa, jossa myyjät tiesivät tuotteistaan, olivat aidosti kiinnostuneita asiakkaista ja osasivat asiansa. Se oli aito erikoisliike, siinä merkityksessä kuin minä sanan ymmärrän.

Viime viikko meni vauhdilla. Ensin muutama päivä Helsingissä ystäviä tapaamassa ja sitten pari päivää Suunnatonta Mehustusta. Mehuasemalla 60 kg omenaa muuttui herkulliseksi omenatuoremehuksi, joka on aivan taivaallisen makuista ja kaiken lisäksi myös sokeritonta ja lisäaineetonta. Jääkaappimme on aivan ääriään myötä täynnä ja silti niin kovin mielelläni hankkisin vähän lisää omenoita ja menisin vielä uudestaan mehuasemalle. Mies yrittää hillitä intoani, joka hiipuu pakosta muutenkin. Nyt keskityn putkiremonttiin ja sen aiheuttamiin suojaustarpeisiin kotonamme. Kaikkien kirjojen pussittamisesta tulee oikein hupaisa projekti, muista tavaroista puhumattakaan.

Loppuviikosta alkoi flunssa puskea pahasti päälle. Lauantaina noudatin ystävällisen kommentoijan ohjeita ja join paljon inkivääriteetä. Vältin visusti mittaamasta kuumetta, sillä sunnuntaina oli balettitunti ja kuumeisena ei saa urheilla. Tottahan toki tiesin, että minulla oli kuumetta, mutta kun en ikään kuin virallistanut sitä mittaamalla, niin saatoin päättää että sitä ei ole ja siis mennä sunnuntaina balettiin. Fiksua? Ei kai. Jaksoin tosin tunnin oikein hyvin ja minulla oli hauskaa. Kuume siinä kyllä vähän nousi lisää ja iltapäivällä en jaksanutkaan mitään muuta.

Kuuluin kolmen hyvän ritarin koplaan, joka taisteli pahaa vastaan. Olimme tällä kertaa tunkeutuneet pahan kuninkaan talon ylimpään kerrokseen. Sieltä laskeuduimme alempiin kerroksiin huoneen kolmessa suuressa takassa olevilla hisseillä ja suoritimme tehtävämme. Nousimme takkahisseillä takaisin ylimpään kerrokseen, pahan kuninkaan miehet ajoivat meitä takaa. Saimme takkahissien ovet juuri ajoissa lukittua, silti oli kiire, oli kysymys sekunneista. Laskimme yhden ylimmän kerroksen seinistä rampiksi, jota pitkin pakenimme lentävällä skootterillamme yötaivaalle.
Minä katsoin eilen vain Monkin ja vähän JFK-elokuvaa. Miten voin nähdä tällaisia unia?

Silläkin uhalla, että tästä tulee Suuri Hilloamis- ja Säilöntäblogi, jaan oppimani asiat kanssanne.

• Hillosokeria voi laittaa kiloon omenaa vain 250 g ja hillo hyytyy edelleen (ja toivottavasti myös säilyy).
  
• Mehuasemalle soittaessa ei saa aikaa samalle viikolle keskellä suurinta sesonkia, vaikka haluaisi kovasti.
  
• Lasipulloja on vaikea löytää kaupoista ja muovipulloihin säilöttynä mehu on pakko pakastaa.
  
• Lasipulloille korkeiksi tarkoitettuja kumituppiloita on vielä vaikeampi löytää, ne on myyty loppuun useassa paikassa. (Lopettakaa hyvät ihmiset se säilöminen ja hamstraaminen, tai ainakin säilömistarvikkeiden hamstraaminen!)
  

Puoli päivää meni tällä viikolla niitä tyhjiä lasipulloja metsästäessä. Lopulta onneksi löytyi, ja Suuri Tuoremehuprojekti ei hyytynyt heti alkuunsa. Nyt pullot täytyy pestä, liottaa ja kuumentaa uunissa.Vaikuttaa aivan omalta tieteenalaltaan, onneksi netistä löytyy ohjeita. Niissä tosin valitettavasti ollaan kovin niukkasanaisia selitysten suhteen ja minun on vaikea noudattaa ohjeita sokkona, ymmärtämättä miksi. Ok, käsitän sen liotusjutun, sillä herätellään nukkuvat pöpöt, jotta ne voidaan sitten uunissa käristää kuoliaiksi. (Miten brutaalia!) Mutta miksi kummassa ne pullot kääritään sanomalehteen uunikuumennusta varten? Se on minulle suuri mysteeri.

Ensimmäinen syysmyrsky aiheutti myös tällä viikolla stressiä. Omenat kun tulisi mielellään viedä suoraan puusta mehuasemalle ja mehustusaika saatiin vasta ensi viikoksi. Huolestuin siitä, että ensi viikolla ei puissa enää ole mitään poimittavaa ja mehustettavaa. Suuri Tuoremehuprojekti sään armoilla!

Nyt täytyy vielä löytää jostakin ne kumikorkit ja jotain atamonia. Kumikorkkeja kun ei saa keittää vaan ne liotetaan siinä atamonvedessä ohjeen mukaan. Toivottavasti ohje löytyy atamonpaketista ja paketti ruokakaupasta.

Kyllä tämä säilöminen on sitten jännittävää puuhaa! Eräs rouva sanoi minulle tällä viikolla, kuunneltuaan juttujani, että olen oikea (koti)talousihminen. Sehän tässä onkin, en minä oikeasti ole. Sen takia tämä kaikki onkin niin uutta ja kiinnostavaa.

Ihanaa kun on syksy ja kaikki kansalaisopiston kurssit alkavat! Sain upottaa tällä viikolla käteni taas saveen. Olinhan sitä jo kauan ja hartaasti odottanutkin. Kesätauko tuntui aivan kaamean pitkältä. Savikin oli säilynyt hyvin kesän yli vaikka yhtään opettajan neuvoa en muistanut noudattaakaan. Siellä se vaan oli loikoillut muovipussissa, kahteen kosteaan siivousrättiin käärittynä saunan pesuhuoneen lattialla (se savi siis, ei opettaja). Ei tarvinnut edes vaivata sitä uudestaan, pääsin ilman työtä ja vatvaamista suoraan luomisvaiheeseen. Aivan hillittömän hauskaa!

Kesäisen Kreetanmatkamme innoittamana hain kirjastosta kolme keittokirjaa; yhden kreetalaisen ja kaksi kreikkalaista. Eilen väänsin sitten kesäkurpitsakroketteja yhdistämällä näiden kolmen kirjan ohjeet yhdeksi reseptiksi. Hyvää tuli vaikka en osaakaan paistaa. Kroketit siis maistuvat periaatteessa juuri täydellisiltä, mutta ovat niin rasvaisia että minulla tulee niistä vatsa kipeäksi.

Ihan totta, paistaminen tuottaa minulle aivan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. En yleensä paista mitään, koska en osaa ja lopputulos maistuu vain pahan rasvaiselta. Sen sijaan olen hyvä keittämään, hauduttamaan, kuullottamaan ja wokkaamaan sekä uunipaistamaan. Ainoa ruoka, jonka osaan paistaa paistinpannulla on lettu. Kaikki muu on aivan ylivoimaista. Eilinen osoitti sen taas kerran. Seuraavalla kerralla teen kroketit uunipellillä samalla tavalla kuin lihapullatkin.

Taivas oli sininen, ilmassa tuoksui syksy ja aurinko lämmitti olkapäitäni istuessani torikahvilassa. Lautasellani oli lämmin, höyryävä muurinpohjalettu ja sen päällä paljon vadelmahilloa. Mukissa oli kylmää rasvatonta maitoa. Istuskelin, nautin letun ja maidon mausta ja tunnustelin uutta vapauttani. Tuntui hyvältä, aivan kuin joku olisi nostanut harmaan seitin pois päältäni. Oli kevyt hengittää.

Olen löytänyt tuunaamisen kiehtovan ja valloittavan maailman!

Pyöräni näyttää nyt aivan erilaiselta kuin ennen, jotenkin sporttisemmalta ja viimeistellymmältä. On se merkillistä ja upeaa, miten pienikin tuunaus saa aikaan ihmeitä!

Fillarinihan ei ole mikään muodikas hybridi- tai trekkingpyörä. Se on ihan tavallinen ja pidän siitä kovasti. Olen jo sen hankkimishetkestä lähtien harkinnut sen kustomointia ja katsellut erilaisia osia lukuisissa urheilukaupoissa. Eilen vihdoin ostin kaksi ensimmäistä tarviketta hyvästä ja palvelevasta urheilukaupasta. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että mennessäni yksin suureen urheilukauppaan en saa sieltä yleensä minkäänlaista palvelua, Miehen kanssa yhdessä näissä liikkeissä asioidessani palvelu pelaa aina. Olenkin valinnut sen urheilukaupan, jossa minua kohdellaan ihmisenä myös yksin liikkuessani. Kiitos keskustan Elmo-Sport!)

Mustan, kauniin, tiheäverkkoisen ostoskorin laitoin itse pyörän takapakkarille, mutta mustien, päätyheijastimilla varustettujen muovisten käsikahvojen asennus vaati Miehen ystävällistä apua. Vanhat valkoiset kahvat istuivat tiukassa ja lähtivät hankalasti pois. Kun ensimmäinen uusi kahva oli jo puoliksi asennettu, havaitsin että meillä oli Miehen kanssa aivan eriävät käsitykset siitä mihin suuntaan sormilovien kuuluu olla. Vaati kauhean paljon voimaa ja aikaa että Mies sai sen kädensijan käännettyä minun mielestäni oikeaan suuntaan. Toinen katsottiinkin sitten jo alussa oikein päin, joka siis Miehen mielestä oli ihan väärin päin.

Pyörä näyttää nyt kerrassaan upealta! Poljen ehkä jo tänään katselemaan mustia polkimia ja uutta kilikelloa. Tähän tuunaamisjuttuun kun jää kiinni nähkääs.