Minulla on taas polkupyörä.

Edellisen kerran minulla oli fillari Helsingissä. Se oli joskus 80-luvun alussa saamani kolmivaihteinen vaaleansininen Nopsa. Siinä 90-luvun puolivälissä lisävarustelin pyörääni tarakalle kiinnitettävällä korilla. Samoihin aikoihin myös valveuduin ja hankin pyöräilykypärän. Töölöstä oli kiva polkea Stockalle, shoppaaminen tosin oli hieman rajoittunutta fillarikypärää ja sitä koria raahatessa. Ajelin mielelläni myös Seurasaareen, Cafe Tamminiemeen, syömään maailman suurimpia korvapuusteja ihanan vaniliakermavaahdon kanssa. Teetäkin sai juoda niin monta kuppia kun jaksoi.

Cafe Tamminiemessä olin myös Miehen kanssa ekoilla virallisilla treffeillämme. Puolitimme korvapuustin ja pullasta löytyi peukalonpään kokoinen kivi. Täysin tavoiltani poiketen en nostanut asiasta meteliä, siirsin vain kiven zenmäisen tyynenä lautasen reunalle ja kehoitin ystäväpariskuntaamme varomaan mahdollisia muita kiviä. Missä muussa tilanteessa tahansa, vastaavanlaisen tapahtuman sattuessa, olisin vaatinut uuden pullan, selityksen siitä miten kiven on ylipäänsä ollut mahdollista joutua pullaan, johdon selvityksen siitä mihin toimenpiteisiin vastaavan tapahtuman estämiseksi on ryhdytty sekä hyvityksen pullan hinnasta.

No niin, takaisin siihen pyöräasiaan. Vaaleansininen Nopsani unohtui Töölössä muutamaksi talveksi ulos ja se ruostui. Edelleen ajelin sillä hyvillä mielin, koska minusta ruoste oli vain kosmeettinen haitta. Lisäksi minun ei tarvinnut olla kovinkaan huolestunut siitä, että pyöräni varastettaisiin, se kun ei ollut houkuttelevan näköinen. Päättelyni mukaan varas ottaisi mielummin sen vieressä olevan ziljoonavaihteisen maastopyörän kuin minun ruostuneen 80-luvun kukkaseni.

Sitten taloyhtiö tilasi pihalle roskalavan, jolle asukkaat saivat heittää turhat rojunsa. Nopsani koki siinä projektissa kovan kohtalon. Pihallamme oli nimittäin myös toinen vaaleansininen, kolmivaihteinen Nopsa. Sen satula oli ihan rikki. Tuon Nopsan omistaja ilmeisesti nakkasi minun pyöräni lavalle luullen sitä omakseen. Roskalava lähti matkaan, ja huomasin fillarini olevan poissa. Se toinen Nopsa jäi edelleen pihalle rönöttämään.

Nyt minulla on taas pyörä. Keväällä taloyhtiömme täällä Tampereella tilasi pihalle roskalavan. Yhtiökokouksessa oli päätetty, että kaikki ei-kenenkään-omistamat romupyörät heitetään kevättalkoissa pois pyöräkellarista. Hyvissä ajoin kaikille asukkaille jaettiin laput, joilla kunkin piti merkitä oma(t) pyöränsä. Merkkaamattomat fillarit kannettiin sitten talkoopäivänä roskalavalle. Lavalle vietiin myös eräs oikein mielenkiintoinen Pohjantyttö-merkkinen, jonkin verran ruostunut pyörä. Siinä oli kolme vaihdetta, samaa Torpedo-merkkiä kuin vanhassa Nopsassanikin. Lukko oli auki ja avain lukossa. Dyykkasin pyörän lavalta.