Viime kesänä havaitsin puutarhassa, että karviaispensaat ja juhannusruusu tarvitsevat tukea. Päätin siis tehdä tukikehokot.

Menimme Miehen kanssa sellaiseen paikkaan, josta saa ostaa puutavaraa. Minun vaatimusestamme ostimme listaa. En halunnut, että pensastuista tulee tikkuja sormiin, ne täytyi siis rakentaa höylätystä puusta. Halusin myös pensastukien olevan sirot, joten listan tuli myös olla kohtalaisen ohutta. Löysimme etsimäni. Olin ottanut etukäteen mittoja pensaista ja sahasimme listat oikean pituisiksi, sillä tavalla ne oli myös huomattavasti helpompi kuljettaa kotiin.

Listat täytyi maalata, sillä en halunnut, että tukikehikot irvokkaasti paistaisivat pensaista, vaan halusin sävyttää ne pensaiden runkojen värisiksi. Menimme siis ostamaan maalia tai puunsuoja-ainetta tai jotain. Rautakaupassa myyjä suositteli erästä sanoen sen soveltuvan erittäin hyvin puutarhakalusteiden suojaamiseen. Mies sanoi, että sen tyyppiseen käyttöön sitä etsimmekin. Myöhemmin hän kertoi minulle, että ei todellakaan ollut kehdannut sanoa myyjälle, että aioimme maalata pensaiden tukikeppejä. Etenkään sen jälkeen kun olin valinnut oikeaa sävyä vähintään vartin.

Kotona Mies ystävällisesti teroitti kirveellä maahanpainettavien keppien päät. Minä maalasin tikut oikean sävyisiksi. Sitten oli aika rakentaa ne kehikot. Olin tehnyt huolellisen suunnitelman siitä, miten naulaan rimat kehikoksi niin että siitä tulee kaunis kokonaisuus. Olin katsellut joitakin tukikehikoita muissa puutarhoissa ja nähnyt varoittavia esimerkkejä siitä miten naulataan tikut ikäänkuin sikinsokin sekaisin. Meidän tukikehikoistamme tulisi symmetriset ja tasapainoiset.

Aloin kokoamistyön. Ensimmäinen suunnitelmani oli täysi susi. Tikut eivät pysyneet yhdessä. Tein toisen suunnitelman. Edelleen sama ongelma. Kun olin naulaamassa toista kohtaa, ensimmäinen irtosi. En lannistunut. Tein kolmannen suunnitelman, vaihdoin naulat erilaisiin. Lopulta, noin kahdenkymmenen erilaisen yrityksen ja kokeilun jälkeen, minun oli todettava, että en koskaan saisi tikkuja yhteen naulaamalla. Ruuvit eivät myöskään tulleet kysymykseen, koska ne olisivat halkaisseet ne sirot, ohuet listat. Ymmärsin, että listoista ei koskaan saisi koottua tukikehikoita. Kasasin pettyneenä tikut syliini ja vein ne itku kurkussa varastoon ja jätin ne sinne koko talveksi.

Tänä keväänä kaivoin tikut esiin varastosta. Käytin ne maahanpainettavat osat ja korvasin ne naulattavat vaakakepit eräänlaisella narulla. Nyt meidän pensaillamme on vihdoin tukekehikot, vaikka ei ihan niin hienot kuin niistä alkuperäisistä olisi tullut jos se suunnitelma olisi ollut toteuttamiskelpoinen.