Luin Husiksesta artikkelin, jonka kirjoittaja oli huolissaan ruotsinkielen laimenemisesta. Tulikuuma makkara on "lämmin", ruumiit ovat "maallisia jäännöksiä" jne. Kielenkäytöstä on tullut hajutonta ja mautonta. Junissa ei enää lue "Hengenvaarallista nojata ulos ikkunasta" vaan sen sijaan "Ajattele etäisyyttä pääsi ja vastaantulevan junan välissä". Kaikin tavoin sisäsiistiä ja korrektia.

Samantyyppiseen, joskaan ei samanlaiseen, ilmiöön olen törmännyt myös suomenkielessä muutettuani Tampereelle. Sairastaessani kolmatta viikkoa poskiontolotulehdusta, keuhkoputkentulehdusta ja kuumetta, syödessäni lääkärin epätoivoissaan määräämää kolmatta antibioottikuuria tyyppiä "tappaa talossa ja puutarhassa" lisättynä yskänlääkkeellä, jonka ottamisen jälkeen vain istuin säkkituolissa hihitellen ja selittäen kaiken pyörivän hassusti, kuulin Miehen sanovan puhelimessa: "Joo, ei me nyt varmaan voida tulla sinne kahville kun tuo N on vähän kipee."

Sama tapahtui ruokapöydässä. Olin tehnyt uutta ruokaa ja kysyin syödessämme Miehen mielipidettä. Hän vastasi: "Joo, on tämä ihan hyvää". En enää tehnyt kyseistä ruokaa uudestaan, koska ymmärsin, että se ei Miehen mielestä ollut herkullista.

Myöhemmin minulle on selvinnyt että Miehen kielellä "ihan hyvää" tarkoittaa minun kielelläni "todella hyvää". Sen oppimiseen meni hetki. Oivaltamista auttoivat kirja-arvostelut, joita alkoi näkyä Sinikka Nopolan kirjasta "Ei tehrä tästä ny numeroo". Kirjaa en vielä ole lukenut.