Kävimme eilen Heinolassa asuntomessuilla. Olin ostanut etukäteen lehden, jossa oli kaikkien talojen pohjapiirrokset arkkitehdin kommentoimina. Lueskelin lehteä viikonloppuna ja ehdotin Miehelle, että menisimme sitten messuilla ihan ensin katsomaan kaikkein mielenkiintoisimmat talot, jotta varmasti jaksaisimme hieman keskittyä niihin. Päätimme siis suunnata heti aluksi messualueen keskellä sijaitseviin taloihin 33, 34, 28 ja 23.

Saavuimme messuille ennen puoltapäivää. Heti astuttuamme portista sisään kohtasimme tomeran messutytön, joka ohjasi ihmislaumaa Messureitille. Laumauduimme kahdeksi sekunniksi. Muutaman askeleen ja yhden ajatuksen kuluttua ymmärsimme, että meitä johdatetaan väkisin katsomaan taloja numerojärjestyksessä. Katsoimme ympärillemme ja totesimme, että kävelemällä hieman eri suuntaan kuin muut, Messutoimiston ja Muksulan ohitse menevää kulkuväylää, pääsemme kätevästi keskelle messualuetta, juuri sinne minne olimme suunnitelleetkin. Meidän piti vain ohittaa karjalaumaa ajava tomera messutyttö, joka oli saanut Tehtävän.

Kävellessämme kohti Messutoimistoa messutyttö kysyi erittäin vaativaan sävyyn voiko hän auttaa meitä. Kerroimme, että ajattelimme kävellä tästä keskelle messualuetta. Se ei käynyt. Meidän piti mennä kiltisti Messureitille ja seurata sitä ja katsoa talot numerojärjestyksessä. Sanoin, että emme halua tehdä niin. Hän vaati meitä edelleen palaamaan Messureitille, josta saisimme alueesta hyvän kokonaiskuvan. Mies sanoi, että emme haluneet Messureitille, vaan halusimme päästä katsomaan taloja nro 33, 34, 28 ja 23. Tyttö sanoi, että Messutoimiston ja Muksulan ohi kulkevaa kävelytietä ei saa mennä, vaan meidän tulee noudattaa Messureittiä. Samaan aikaan hän edelleen jatkoi karjalauman ohjaamista erinomaisella tarmokkuudella. Minä olisin jo saattanut luovuttaa, mutta Mies ei. Hän jatkoi neuvotteluja Tehtävän saaneet messutytön kanssa ja ilmoitti, että hän ei aio kiertää turhan takia hirveää matkaa. Lopulta messutyttö lannistui ja saimme poiketa Messureitiltä.

Minä ymmärrän messutyttöä. Hän oli siellä töissä ja hän oli saanut Tehtävän. Hän osoitti kunnioitettavaa sinnikkyyttä ja tarmoa Tehtävän suorittamisessa. Sitä henkilöä, joka Tehtävän oli antanut, en ymmärrä. En yksinkertaisesti voi käsittää mitä järkeä on saada kaikki ihmiset kiertämään ne talot samassa järjestyksessä. Mikä on se kollektiivisuuden vaatimus, joka vaatii ihmisten sumputtamisen laumaan, joka velloo ja jonottaa talosta taloon? Suurin osa messuvieraista saapuu aamupäivällä. Jos he kaikki kulkevat samaa Messureittiä ja katsovat samat talot samassa järjestyksessä, niin on selvää, että Messureitin alkupään taloissa ei iltapäivällä ole ketään ja päinvastoin.

Ehkä Mies ja minä olemme hankalia messukävijöitä. Me kun emme suostu olemaan ajattelematta, olemaan muodostamatta omia reittejä ja suunnitelmia. Tekeekö se meistä asuntomessujen rebellejä?