tiistai 17. elokuuta 2004

Jokaisella hieman pidemmällä lomalla minut valtaa tarve luoda tai askarrella jotain. Luomistani rajoittaa se tosiseikka, että piirrustus- ja maalaustaitoni on olematon. En osaa piirtää edes tikku-ukkoa niin, että joku ymmärtäisi sen olevan sellainen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen voi luoda oman taitonsa rajoissa. Kun maalaamisesta on kyse, kukat sekä abstraktit ja geometriset kuviot ovat kohtuullisen helppoja. Taitoni puutteellisuuden korvaa se into, jolla jokaiseen projektiin heittäydyn.

Toissa kesänä ostin vesiliukoiset posliini-/lasivärit ja koristelin meille naivistiset murokulhot. Eräällä joululomalla hankin kalvovärit ja tein ikkunakoristeen. Useana pääsiäisenä olen maalannut pääsiäismunia. Tänä kesänä tein lasipurkeista ja rautalangasta lyhtyjä ja koristelin ne lasiväreilläni.

Tämän kesän lasipurkkilyhtyprojektiani varten tarvitsin sopivan kokoisia lasipurkkeja. Ostin siis kaupasta pari hedelmäsosetta sisältävää Bona-purkkia. Hedelmäsose kuulosti herkulliselta. Lusikoidessani sosetta suuhuni hämmennyin. Sose oli kummallisen hyytelömäistä, ei lainkaan sellaista mitä tulee kun itse soseuttaa hedelmiä. Tutkin hetken sisällysluetteloa ja totesin syöväni päärynä-manogososeen lisäksi myös riisitärkkelystä, pektiiniä ja kaliumsitraattia. Kiva! Luulenpa, että jos minulla olisi lapsi, harkitsisin vakavasti hedelmäsoseen tekemistä itse. Ja minä kun naiivina luulin, että lastenruoat pyritään tekemään ilman kaiken maailman turhia lisäaineita.

Ei kommentteja: