sunnuntai 5. syyskuuta 2004

Tilasin Asuntomessuilla Heinolassa esittelijältä Kotivinkki-lehden. Se tuntui silloin aivan älyttömän hyvältä idealta. Sain kivan (sic!) kassin ja kaksi kesän numeroa heti mukaan, kaupan päälle. Tulimme lomalta kotiin ja koko juttu unohtui. Lehdet hautautuivat "Lukemattomien lehtien pinoon", joka on kuin musta aukko, yhtäkään niistä lukemattomista lehdistä ei muista enää sen jälkeen kun ne pinoon on nakannut.

Nyt viikolla ensimmäinen numero kolahti postilaatikkoon. Luin sen, ja toisen kesällä saamistani kaupanpäällisnumeroista, viikonloppuna ja ahdistuin (Mutta eihän se käy, ahdistuminen on varattu vain yhdelle Blogosfäärin persoonalle! -suom. huom.), siis hermostuin. Minä en ole Kotivinkki-ihminen.

Minulla ei ole lapsia, joten minä en vie heille jauhelihapannukakkua futiskentän laidalle ja leikkaa pannaria käteviksi annospaloiksi mukaan varaamillani keittiösaksilla vasta kentän reunalla. Minä en maalaa meille hauskoja tuoleja ja koristele niitä kivan erikoisesti erilaisin maalaustekniikoin. Minä en tee pikakohennusta yhteenkään huoneeseen kodissamme, en shabloonamaalauksella, enkä maalaamalla vastaväreillä energista tunnelmaa. Enkä myöskään aio palmikoida meille kynnykselle mattoa somistamaan sisääntuloa. Minun on myös vaikea nähdä itseni askartelemassa valaisinta paperinarusta tai sävyttämässä maakuuhuonettamme yhtenäiseksi mansikkajäätelön vivahteisiin.

Lehden ajatusmaailma tuntuu vieraalta ja hermostuttavalta. Minä en ole sellainen kodin hengetär (vaikka joskus haluaisinkin niin kuvitella), puuhakas perheenemäntä, supernainen, joka ilman effortin häivääkään laittaa ruoat, hoitaa kodin, uudistaa sisustuksen kivoilla pikku ideoilla, askartelee ja touhuaa. Onneksi. Pelkkä ajatuskin hengästyttää.

Rehellisyyden nimissä todettakoon, että lehdessä on myös normaalimpia artikkeleita tyyliin 10 syytä matkustaa Dubaihin tai miten käsitellä perheen lemmikkiä kun vauva tulee kotiin. Varmaan ihan kivoja ja ajankohtaisia juttuja jollekin, mutta ei minulle.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hihii! Onhan siinä lehdessä sentään esitelty niitä ihania koteja ja sisustusratkaisuja... Et sentään soittanut asiakaspalveluun ja kertonut, että sinua on johdateltu harhaan asuntomessuilla.:)

Anonyymi kirjoitti...

No en nyt sentään! Sitäpaitsi asiakaspalvelu oli automaatti, johon tänään näppäilin 2 (jos haluat peruuttaa tilauksen), 4 (jos lehti on Kotivinkki), 2 (jos haluat lopettaa tilauksen heti) jne. Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan mitä tapahtuu.
-Nina