Perjantaiaamuna vaihdamme taas hyvät huomenet tekstareilla. Olen menossa kahdeksaksi töihin ja puhumme vasta minun ehdittyäni toimistolle. Sovimme, että en lähde Saksaan, koska rakkaan Suomeen palaaminen tapahtuu aivan minä päivänä hyvänsä.

Töissä on viimeinen päivä ennen lomaa ja aikamoinen kiire. Aamupäivällä vaikuttaa siltä, että rakas tulee Suomeen sunnuntaina. Upeaa, voisimme viettää yhdessä juhlapäivää! Iltapäivällä varmistuu että paluu siirtyykin maanantaille. Suomesta lentää lääkäri rakasta hakemaan. Kuljetus tapahtuu ensin ambulanssilla Köpikseen ja sieltä koneella Suomeen. Saksan lähikaupungista kun ei kulje sellaisia koneita, joihin paarit mahtuisivat.

Töiden jälkeen ruokakaupan kautta kotiin. Ostan lohta pakastimeen odottamaan. Puhumme pitkään puhelimessa ja olen todella onnellinen siitä, että rakas kuulostaa taas jo paljon pirteämmältä. Hän on jopa kaivanut läppärinsä esiin ja se on hyvä merkki jos mikä. Helpotuksen tunne on suuri, pahin on nyt takana päin ja rakkaan toipuminen on hyvällä alulla.

Illalla olo on tyhjä ja nukkumaan osaan mennä vasta myöhään, kuten muinakin iltoina.