Keskiviikkoaamu alkaa rakkaan tekstarilla lähettämällä hyvällä huomenella. Puhumme puhelimessa. Työmatkalla tuntuu jo tutuksi tullut möykky vatsassa. Huolettaa.

Aamupäivällä rakas tekstaa minulle ja saan tietää, että kyse ei olekaan mistään hiusmurtumasta lantiossa, vaan selkänikamien siipiluita on murtunut viisi oikealta puolelta. Juttelemme taas puhelimessa. Onneksi murtumat eivät vaadi toimenpiteitä. Tuntuu jollakin kummallisella tavalla helpottavalta saada asioille nimet ja määritelmät. Aivan kuin kokonaisuus olisi sillä tavalla helpommin hallittavissa.

Päivän haavaoperaatio mietityttää. Yritän lohduttautua sillä että plastiikkakirurginen osasto varmasti tietää mitä tekee. Se,että operaatio siirtyi edelliseltä päivältä tälle päivälle kertoo minulle myös huojentavaa viestiä sen kiireellisyydestä. Yleisanestesia sinänsä ei minua huolestuta, luotan anestesialääkäreihin ja heidän ammattitaitoonsa. Toivon että haavoissa ei ole infektiota ja että niihin ei tulekaan. Se, että rakas vaihtaa osastoa operaation jälkeen mietityttää myös. Mitä jos kännykän ja muiden tavaroiden siirto osastolta toiselle kestää kauhean kauan ja en kuule hänestä pitkään aikaan? Kännykkä on minulle tällä hetkellä todellinen life line.

Ruoka ei maistu ja katson taas netistä lentoja Saksaan. Samalla surffaan sairaalan sivuille ja yritän ymmärtää saksaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni minua ottaa päähän että en ole opiskellut tuota germaanien brutaalilta kuulostavaa kieltä. Olen päättänyt lentää rakkaani luo lauantaina jos hän pian ei pääse Suomeen.

Tuntuu helpottavalta, että töiden jälkeen voi mennä ruokakaupan kautta suoraan kotiin. Illalle ei ole mitään ennalta sovittua ohjelmaa. Normaalien asioiden tekeminen tuntuu omituiselta. Minun maailmani on pysähtynyt ja elän henkäyksen ja hetken kerrallaan. Se että elämä ympärilläni jatkuu täysin normaalisti tuntuu luonnottamalta.

Illalla säädän kännykkkääni paremmin kuuluvan tekstarin merkkiäänen. Juttelen rakkaan kanssa ja saan kuulla, että haavanhoito-operaatio on siirretty seuraavalle päivälle koska sairaalassa on ollut kova ruuhka ja kaikki leikkaussalit ja anestesiologit ovat olleet varattuina jonkin onnettomuuden takia. Voi miten toivon, että hän pääsisi jo Suomeen! Tekisivät Suomessa sitten nuo haavajutut kuntoon!