Meillä töissä ei ole tärkeää se, että asiat tulevat hoidettua. Tärkeintä on se, että jokainen meistä on paikalla kahdeksan tuntia päivässä. Jos työt kasaantuvat samanaikaisten projektien ja määräaikojen vuoksi, ei ylitöihin saa jäädä. Kaikilla on kuitenkin töitä enemmän kuin kahdeksassa tunnissa on mahdollista tehdä. Jos joku jää oma-aloitteisesti tekemään pidempää päivää saadakseen hommat hoidettua, hänet nuhdellaan siitä. Mitään kiitosta ei luonnollisestikaan anneta.
Huippu tässä johtamismenetelmässä saavutettiin mielestäni tänä keväänä, kun myynti odotti järjestelmään päivitystä, joka minun piti tehdä. Samalla viikolla oli tapahtuma, johon minun oli koottava aineisto. Molemmat piti tehdä samaan aikaan, päivitystä ei voinut tehdä ja aineistoa ei saanut aikaisemmin. Anoin yrityksemme ohjesäännön mukaan kirjallisesti kahdelta eri henkilöltä - esimieheltäni ja osaston johtajalta - lupaa tehdä ylitöitä, jotta saisin molemmat hommat hoidettua. Kertyneet tunnit olisin ottanut vapaana sopivana hetkenä; ylityöstä ei luonnolisestikaan missään olosuhteissa makseta rahana. En saanut lupaa tehdä ylitöitä. Sen sijaan minulle kerrottiin, että myynti voi odottaa päivitystä kahdesta kolmeen päivään, jona aikana asiakaspalvelu seisoo ja yrityksestä ei lähde yhtäkään toimitusta.
Johtamismenetelmänähän tämä on hyvin yksinkertainen ja helposti mitattavissa oleva. Huippusuoritus on kahdeksan tuntia päivässä, huono suoritus vähemmän tai enemmän kuin kahdeksan tuntia. Täysin toisarvoista on se, toimivatko prosessit ja hoituvatko hommat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti