Huomenna on pikkujoulut, ihanaa! Huomenna on pikkujoulut, voi kauheeta! Mitä minä panen päälleni?! Joskus ihmettelen miten vaatekaappini voi olla niin täynnä vaatteita kun siellä ei ole mitään päällepantavaa.

Olin suunnitellut meneväni tänään aikaisin nukkumaan jotta huomenna sitten jaksan. Ja katin kontit. Jo aikoja sitten valmiit joulukortit tarvitsivat vielä loppusilauksen ja postituksen, sitten kirjoitin sähköpostia. Yht'kkiä kello oli jo tosi paljon ja vaatteet sovittamatta ja valitsematta. Nyt se on hoidettu ja kynnetkin jo lakattu, mutta vielä huivi on silittämättä ja käsilaukku vaihtamatta. Ja nyt ei voi tehdä mitään kun ne lakatut kynnet eivät vielä ole kuivat. Naisen elämä on merkillistä.

Merkillistä miten jollakin tietyllä hetkellä tai jossakin tietyssä mielentilassa jokin biisi voi tehdä niin suuren vaikutuksen. Koko syksyn Juha Tapion laulaessa radiossa "Sä kelpaat kelle vaan" olen ruuvannut volyymia suuremmalle ja ollut sitä mieltä että tyyppi laulaa vain minulle. Koko syksyn biisi on tullut päivittäin, parhaina päivinä kahdestikin. Lohduttaen, valaen uskoa tulevaan.

Sanat osuvat
...Sä mietit kuinka mikään satuttaa voi niin, parhaat vuotes maahan poljettiin... Vaikka vei sulta uskon ihmisiin... Puoltakaan en sun kivustas voi tietää... Mut joku aamu sä heräät huomaamaan, sä selvisit ja kelpaat kelle vaan... Olet kaunis, vaikket enää tunne niin... Hetki vielä, kirkas aamu aukeaa...

Okei, tarvitsin siis jonkun laulamaan minulle radiossa, että olen kaunis ja vahva ja selviän kyllä. Jos olisin Ally McBeal, se olisi varmaankin ollut minun teemabiisini. Vaikka joo, myönnän että tuo parhaiden vuosien maahanpolkeminen tuntuu nyt hieman melodramaattiselta. Mutta jollakin kummallisella tavalla tuolla biisillä oli vahvistava ja terapeuttinen vaikutus. Suotakoon se minulle.

Jääkaappini toiminta kummastuttaa minua. Kaappi on Helkaman kaksiovinen malli ja ilmeisesti alkuperäinen, talon rakennusvaiheessa keittiöön asennettu. Kaapissa on yläosa ja alaosa, molemmat todellakin jääkaappeja (sic!) vaikka ensimmäistä kertaa asuntoa katsastaessani luulinkin (vai paremminkin toivoin) alempaa yksikköä pakastimeksi.

Ylemmän ja alemman osan välillä on kiinteähkö, kahdessa osassa oleva muovihylly. Kaapin muut hyllyt ovat perinteisiä lankahyllyjä. Tuo muovihylly ilmeisesti jollain tavalla rajoittaa kylmän ilman kiertoa kaapin sisällä. Tästä seuraa se, että kaapin alaosan lämpötila on hyvinkin eri kuin yläosan.

Aluksi säilytin alaosassa hedelmiä, jotka homehtuivat, mädäntyivät ja pilaantuivat siellä todella nopeasti. Ostettuani muutaman jääkaappilämpömittarin ja säädeltyäni lämpötilaa huolella ja hartaudella totesin, että kaapin alaosassa ei oikeastaan voi säilyttää mitään. Yläosan lämpötila on jääkaapille sopivat kolme-neljä astetta, kun taas alaosan lämpötila ei laske alle 15 asteen. Ei millään.

Alaosa on nyt saanut kunnian toimia baarikaappina, johon on kerätty kaikki ne vuosien saatossa saadut tuliaisjuomat joita kukaan ei ole koskaan juonut. Säilytyslämpötila on tosin viineillekin väärä, nekin vaatisivat kylmempää kaappia. Väkevät nyt säilyvät missä tahansa. Vai säilyvätkö? Juuri se on pulmani noiden juomien kanssa. Osa pulloista on avattuja, osa avaamattomia. Suurin osa kummallisuuksia, kuten Pause Caféta, Parfait Amouria, Cointreauta tai Cardinal Melonia. Siis mitä on Cardinal Melon? Hyvää peruskamaa kuten vodkaa, viskiä, sambucaa, Camparia tai Amaretto di Saronnoa on hyvin vähän tai ei lainkaan. Minun kulutuksellani kaikkea on jäljellä vielä 20 vuoden kuluttua, mutta miten kauan juomat oikeasti säilyvät? Kannattaisiko ne kummallisuudet nyt vain heti heittää viemäriin, vai olisiko vielä aikaa hankkia joku drinksukirja, kunnolliset määrät oheisrompetta: mixereitä, hedelmiä, pillejä ja sateenvarjoja ja pitää bileet?

No niin, eksyin aiheesta. Luulen, että alan hiljalleen katsella uutta jääkaappia. Olisi kiva jos siinä olisi myös pakastin. Sinkkutaloudessa ruoanlaitto ilman pakastusmahdollisuutta tarkoittaa samaa lounasta ainakin kolme, yleensä neljä päivää peräkkäin. Pakkausjäätelöä olisi myös kiva syödä taas, siis vaikka sitä Carte d'Orin jätskiä jossa on keksejä ja suklaata.

Olen vähän katsellut netissä eri seuranhakusaitteja. Ihan vain lämmitelläkseni. Tiedostan sen että en ole vielä läheskään valmis mihinkään uuteen. Olen kuitenkin selaillut ilmoituksia, jos vaikka...

Yhdellä palstalla kaikki hakemassani ikähaarukassa olevat miehet ilmoittavat yhdeksi harrastuksistaan "Patikoinnin, retkeilyn ja vaeltamisen". Yäk. Minulle siitä tulee mieleen jossain korvessa päivätolkulla rämpiminen raskaita kantamuksia raahaten erityisen kaukana lämpimästä juoksevasta vedestä ja muista mukavuuksista. Ei houkuttele. Samalla yritän muistuttaa iteseäni siitä, että kaikki on suhteellista. Jonkun patikointi voi tarkoittaa lähimetsässä poluilla kävelemistä kauppakeskuksen jouluvalojen siintäessä taivaanrannassa. Ja täytyy myöntää, että nauttisin kyllä kovasti retkestä nuotiolle paistamaan makkaraa tikun nokassa.

Määritelmä urheilullinen tai urheileva saa myös karvani nousemaan pystyyn. Minusta on täysin sietämätöntä, että koko muu elämä järjestetään salilla käyntien tai muiden urheiluharrastusten mukaan. Kohtuullinen liikunta on tietysti asia erikseen.

Olen myös havainnut miten nimimerkki voi välittömästi karkoittaa kaiken mielenkiinnon. Vai minkälaisen vaikutuksen sinuun tekisi "Kolli Keravalta" tai "JekyllHyde"? Nimimerkki "Pekka Hevonen" tosin jätti minut ihmettelemään. Hevonen? Oikeasti, hevonen? Ehkä olen vain väärää kohderyhmää ja en siksi tajua. Luultavasti en saa koskaan tietää.

Jotkut ilmoitukset tuntuvat hyviltä ja oikeasti mielenkiintoisilta. Niihin haluaisi vastata. Mutta empaatti minussa potkii vastaan. En ole vielä valmis päästämään ketään oikeasti lähelle ja siksi vastaaminen tuntuu väärältä. Aloittaisin jotakin jota en olisi valmis viemään eteenpäin. Toisaalta minusta olisi hauska deittailla. Tavata ihmisiä, käydä ulkona syömässä, keskustella, mennä leffaan. Ei mitään sen enempää - tai vähempää.